Welcome to my blog Cross Stitch and Be Happy!

5/23/12

Synttärivaihto Annille * Birthdayexchange for Anni

Anni oli tänään saanut pakettini eikä arvattavastikaan jaksanut odottaa viralliseen syntymäpäiväänsä avaamisen kanssa :) Meillä oli privavaihtona tämä synttärivaihto ja minähän sain oman lahjani jo helmikuussa. Mutta mitäs minä sitten keräsin Annin pakettiin... Tuosta Blueberry delight -mallista sain idean, että kokoan vaihdon mustikkateemalla. Olen huomannut, että jos valitsen jonkin tietyn teeman vaihtoon, nautin todella paljon vaihtoon sopivien juttujen "metsästyksestä" (viimeksi minulla oli tosi kivaa satuvaihdossa löytää niitä Punahilkka-aiheisia juttuja :)

Anni sai mustikkamallin lisäksi Wildflowersin käsinvärjättyä lankaa, pistelykankaan, Brooke´s booksin Happiness -mallin (tässä ajattelin Annin tulevia häitä), Passion fil -ristipistolehden, Lingon&Blåbärin mustikkaisen pellavapyyhkeen sekä mustikka-aiheisen viimeistelykankaan palan, jonka ostin messuilta. Mustikka-muffini -kangas on E-bay -löytö, mutta mustikkanamut löytyivät ihan lähikaupasta :) Pistelty pikkulahja on mustikkaa tikun päässä latinankielisellä nimellään varustettuna. Tikun voi tökätä vaikkapa kukkaruukkuun koristeeksi (klikkaa kuvaa niin näet vähän isompana).

Tietysti pakettikin oli vähän mustikkainen :) Oikein hyvää synttäripäivää Annille sitten muutaman päivän päästä!


Ps. näkyykö teillä lukijoilla blogissani postauksen vasemmalla ja oikealla puolella olevat linkit ym? Nimittäin minun omalla koneella ne ei näy, vaan ovat viimeisenä kun skrollaa postaukset alas... Ihme juttu. Esikatselussa näkyy ihan ok, mutta kun avaan blogin konellani, niin eipä ole sen näköistä kuin pitäisi.

13 comments:

  1. Kyllä nuo linkit näkyvät ihan oikein.

    Onpa ihanan mustikkainen vaihto. Olet kyllä tosi paljon löytänyt kaikkea mustikkajuttua!

    ReplyDelete
  2. Jälleen keksit niin kivan lahja-teeman.
    Suloiset mustikkaiset
    jutut löysitkin..tuo lankatokka on houkutteleva,samoin val.sininen kangas.
    Ja BB.malli ihan vastutamaton.

    Pieni mustikka pistely on kuin piste Iin päälle !
    Ja tietenkin sinisävyinen paketointi.

    -Olet oikeassa ,teeman mukan lahjojen etsiminen on tosi,tosi kivaa ja Sinä olet mestari siinä lajissa :) :)

    Joko sait kirjeeni ?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään tuli kirje! Kävelin kaupungilta kotiin asioilta ja melkein konttasin viimeiset pari sataa metriä :( Mutta olipas kiva sitten selällään sohvalla kirjettä lukien :) Ps. täällä kokeilen yhtä joulukalenterijuttua, mutta en ole ihan vakuuttunut vielä mitä siitä tulee...

      Delete
  3. Mikä ihana teema! :) Mustikansininen on niin kaunis värikin, lankatokkakin on ihanaa sävyä.

    ReplyDelete
  4. Onpa siinä ihana mustikkainen paketti! Tuo puuvillapala etenkin on tosi herkullisen näköinen, ja niin on kyllä moni muukin paketin tavara.

    Minulle nuo linkit näkyvät ihan normaalisti tuossa sivuilla.

    ReplyDelete
  5. Kiva idea tuo mustikkateema! Ja mustikanvärihän on ihan maailman paras :).
    Normaalisti näkyy linkit munkin koneella.

    ReplyDelete
  6. Ihanan paketin olet laittanut, tosi viehättävä teema!

    ReplyDelete
  7. Ihanaa mustikkapostia teit Annille, kiva teema ja toteutus.
    Jännä juttu nyt nämä sivulinkit, nyt ne näkyy niinkuin pitääkin kun olen tässä kommenttiosoiossa, mutta muuten ne löytyy tuolta lopusta vasta.

    ReplyDelete
  8. mahtavaa tuo mustikkakangas :)

    ReplyDelete
  9. Samaa mieltä toisten kanssa: tosi kiva teema ja ihana toteutus! Kehykset linkkeineen näkyvät minunkin koneella (iPad2 tällä hetkellä ja Safari -selain).

    ReplyDelete
  10. Anonymous31.5.12

    Onpa kiva mustikkapaketti :)

    ReplyDelete
  11. VOi että kun on ihana synttärilahja Annille!!! Joku on täällä ihan vain hiukan kadekadekade..

    ReplyDelete
  12. Hello Kirsi,

    Don't know if you can read my English but I wanted to tell how lovely your blog and projects are. This id one of the nicest blogs I have seen in a while! Thanks for letting me visit you!
    -Julie
    Julie's Cross Stitch

    ReplyDelete