Heissan!
On aika näyttää kuvia salaa tehdyistä käsitöistä! Ressulla oli viime lauantaina ristipistotapaaminen ja vein hänelle tuliaiseksi Pariisista ostetuista huovista, langoista ja koristeesta tekemäni neulavihon. Oli tosi kiva kokeilla tällaisenkin työstämistä, eikä tarvittu edes ompelukonetta :) Tämä on tarkoituksella keväisen hempeä.
Me olimme Marin, Outin ja Mian kanssa jo kesällä päättäneet, että teemme Ressulle kassin lahjaksi, koska hän on usein "joutunut" ompeluhommiin yhteisten lahjojen osalta (eli muut pistelijät ovat Ressulle lähettäneet pistellyt tilkut ja hän on sitten ne koonnut peitoksi tai kassiksi tms). Nyt siis Ressu itsekin sai tällaisen lahjan :) Valitsimme aiheeksi "magic" ja tämä oli minun osuuteni kassiin. Mia virkkasi kassin ja viimeisteli palat siihen. Kassista tuli tosi hieno ja kuvia löytyy Ressun blogista.
Ennen Pariisin matkaa yövyimme Annin vanhemmilla ja vein emännälle korurasian lahjaksi. Tein sen Body Shopin voidepurkkiin päällystämällä kannen kauniilla orvokkikankaalla. Kankaalle olin ensin kirjonut lahjan saajan nimen. Sisällä on pehmustettu pohja. Tässä on hyvä säilyttää koruja.
Ristipistotapaamisessa on yleensä aina vaihto ja mekin Emman kanssa veimme vaihtopaketit. Niistä en vain huomannut ottaa kuvia, mutta onneksi muistin kuvata Emman tekemän saksikoristeen. Hän piirsi sydämen sopivan kokoisena ensin rp-suunnitteluohjelmalla, tulosti ja pisteli. Näppärä tyttö :) Tämä on oikein kaunis saksikoriste ja Emman paketti meni Niinalle.
Niina oli Englannin reissullaan osunut sellaisille pöllöapajille, ettei ollut voinut vastustaa tuliaisten ostamista minulle. Olen tosi otettu tästä kunniasta, että hän jaksoikin ihan minua varten ottaa lisäpainoa kannettavakseen! Sain upean peltisen rasian ja setin, jossa on teepussin alunen ja lasinalusia. Ne on tosi kauniita! Kiitos ihanasta yllätys-tuliaisesta!
Pöllö-rasia päätyi työpöytäni vieressä olevan tason päälle muiden rasioiden seuraan. Vielä en ole tätä rasiaa täyttänyt, mutta ihan varmasti sinnekin sisälle tavaraa kertyy. Rasiat on näppärästi ihan pöydän ja tuolini vieressä, joten ne on hyvin käden ulottuvilla.
Kun istun työpöytäni ääressä, niin minua vastapäätä on pehmokokoelma, jotka on kaikki itse tehtyjä. Nalle oikealla on minun tekemä. Sain tarvikepaketin aikanaan pojaltani lahjaksi. Ruskea kankainen nalle on sisareni minulle synttärilahjaksi tekemä ja se on Tilda-kaavalla tehty. Turkoosi pupu on Ressun virkkaama ja sain sen yllätyslahjana :) Harmaa virkattu nalle on kirppislöytö. Kettu on postikortti, jonka olen saanut Maijalta, samoin kuin nätit huovutetut sienet.
Myös Outilta satu-vaihdossa saatu rouva Siili Sipinen katselee minua kun ommella hurruttelen koneellani :)
Tästä tuli näköjään myös tällainen "sisustusesittely" :) Mutta kyllä noita lahjaksi saatuja käsitöitä ja muita lahjoja on syytä välillä esitelläkin! Mukavaa päivän jatkoa,
Kirsi