Heissan! Tänään vietimme kivaa päivää Maajon luona ristipistotapaamisessa. Meitä oli paikalla emännän lisäksi Tarja A., Tarja J., Outi, Katri, Ressu, Mia, Emma ja minä.
Mia sai minulta "No frogging" osa 2:n (kerrottu ed. postauksesessa), joka oli sammakkoaiheinen neulatyyny. Siitä tuli niin kiva, että tarvinnee tehdä toinen itselle, kangasta kun vielä on jäljellä.
Maajo sai emännän tuliaisena vuodenaikaan sopivan patalapun ja söpöset tipu-napit.
Löysinpä viikolla kirppiksellä käydessäni Maajolle näin kivan kortinkin!
Nättejä töitä siellä taas pisteltiin, mutta monet tuntuivat olevan vielä hys hys -vaiheessa, joten ei kuvia eikä enempää tarinaakaan niistä. Minä aloitin mailartin pistelyä, mutta siitäkään ei kuvaa voi laittaa vielä tässä vaiheessa. Emma pisteli useamman pienen kuvan nukkekotia varten. Vielä hän ei ole päättänyt miten mikäkin pistely viimeistellään; kassiksi, tyynyksi, tauluksi... Ahkera tyttö :)
Kiitos Maajolle päivän järjestämisestä ja kaikille kiitos mukavasta seurasta taas!
Kirsi
Welcome to my blog Cross Stitch and Be Happy!
3/22/13
Lahja kummipojalle :) * A gift for my god son
Heippa!
Laitanpa kuvaa kivasta kassista, jonka tein kummipojalleni kerhokassiksi. Kirjoin myös mukaan V-kirjaimen avaimenperäksi, vaikka ei hän vielä omaa avainta tarvitse, ikää kun on huimat 1 vuotta :) Eikä noin pieni vielä kerhoissakaan paljon käy, muskarissa vain kerran viikossa, mutta tokihan sinnekin tarvitaan oma kassi!
Poika kyllä tuntui kassista - tai sen kuvioista - tykkäävän. Sitä vähän ihmeteltiin, että hän hoki "möökö" ja osoitteli pienellä sormellaan kankaassa olevia karhun kuvia. Mörkö on kyllä esiintynyt Muumi-ohjelmassa, liekö ruskea karhu sitten muistuttaa Mörköä :) Ehkä ovat sukua...
Kassissa on tietysti myös kummitädin kuittaus :)
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Minulla ja Emmalla onkin huomenna kivaa, kun menemme ristipistotapaamiseen ja sepäs onkin tällä kertaa kotikaupungissa :) Huomisen jälkeen voinkin esitellä muutamia ristipistotyökuvia, mutta ei paljasteta vielä, ennen kuin on annettu eteenpäin!
Kirsi
Hi!
I made this cute bag for my god son. He really seemed to like the bag all though he is only 1 year old :) But he was pointing the bears with his little finger and said something about one Moomin character (the black and scary, sorry, do not know his name is English).
In the last picture you can see, there is a memory of the maker, god mother Kirsi :)
Tomorrow is a nice day as we have a cross stitch meeting and this time I have very short trip - the meeting is in my home town :) Emma is also coming with me and she is also thrilled about tomorrow.
Have a nice weekend!

3/21/13
Posti on kulkenut moneen suuntaan!
Hei! Esittelenpä nyt lähettämääni postia ja myös saamaani postia, sillä minullekin kotiutui kevätvaihto jo!
Postitusta 1
Pretty Exchanges -vaihtoblogin kevätvaihdossa minun parini oli Ulla ja päätin pistellä hänelle Marjolein Bastinin All Seasons -mallista nämä kauniit krookukset. Oli kyllä ilo tehdä. Nätti aihe, selkeä malli ja helppo pistellä, sillä tein tämän Emmulin 26 count pellavalle. Kun kirjoo harvemmalle, kuva-aiheen lopputulos on isompi ja sitä nimenomaan halusin, koska viimeistelin työn tyynyksi.
Vaihdossa lähetettiin kaksi ristipistoihin sopivaa juttua ja yksi kevät-aiheinen juttu. Ristipistojutut olivat kaunis kirjailtava pellavanauha kevään keltaisena sekä nätit isot puunapit, joissa on kevään kukkia kuten tyynyssäkin. Muu keväinen juttu oli Pentikin puiset puput.
Postitusta 2
Tein Maijan tyttärelle, ihanalle Krisselle, joka on myös meidän Emman kirjeenvaihtokaveri, tämän kivan neulavihon. Tämä on tehty ihan vaan askarteluhuovasta ja koottu käsin. Todella kivaa askartelua/käsityötä tälläistenkin tekeminen. Neulavihko oli vain sellainen pikkuinen kevätylläri :) Mutta neulavihoille on aina käyttöä ja jos niitä on useampi, sitä parempi! Kuvaa en löytänyt, joten kävin lainaamassa Maijan blogista.
Postitusta 3
Aina välillä sammakko hyppää sotkemaan meidän pistelijöiden töitä ja sitten joudutaan purkamaan :( Minulla on ollut harmia yhden synttäripistelyn kanssa ja Miakin manasi samoihin aikoihin Facebookissa samasta asiasta. Kun näin kirjakaupaassa tämän söpön sammakkosydämen, tuli Mia sammakkoineen mieleen ja lähetin tämän hänelle. Mutta tämä on vasta osa yksi; "No frogging part 1" luki viestissä. Mikäköhän se "part 2" sitten on... Näette pian :)
Saapunutta postia
Mutta olen minä saanutkin postia, niin ihanaa postia! Eli tässä on kuvakollaasi Virpin minulle lähettämästä kevätvaihdosta. Kiitos Virpille nätistä vaihdosta. Kassi on tosi nätti, kangas erittäin pistelemään houkutteleva ja pistelty pääsiäiskoriste hyvin minun makuuni istuva :) Oli kiva vaihto tehdä ja saada

Subscribe to:
Posts (Atom)