Welcome to my blog Cross Stitch and Be Happy!

7/5/11

Käsittämätön yllätys! * A surprise I can not understand!

Pahoittelen valokuvien surkeaa laatua. Minulla ei ole kameraa tällä hetkellä ja otin nämä kuvat kännykällä surkein tuloksin :( Tämä kuvauskohde ansaitsisi parhaan mahdollisen kameran ja parhaan mahdollisen ammattikuvaajan, mutta minuun ja kännykkääni oli nyt tyytyminen.

Niina soitteli tänään, että ovat tulossa tänne päin ja hänen miehensä menisi nuoremman tytön kanssa sukulaisella käymään ja Niina taasen voisi poiketa toisen tytön kanssa meille. Se oli oivallinen ehdotus ja olin tosi iloinen, kun sain jutteluseuraa, sillä juuri pari päivää sitten oli aika masentava olo, kun tunsin itseni niin "ulkopuoliseksi". Olen vain kotona kipujeni kanssa, eikä oikein kukaan ole käynyt kylässäkään. Siinä sitten rupateltiin ja Emma otti Niinan pienen tyttären yläkertaan leikkimään. Yht´äkkiä Niina kaivoi kassistaan tämän:En voinut uskoa näkemääni. Vähän aikaa löi todella tyhjää ja sitten pääsi itku. Iso, surkea itku koostuen kaikesta viime aikojen itsesäälin tunteista ja sen hetkisestä tunteesta kun käsitin mitä minulle ojennettiin ja mitä sen eteen on tehty. Niina antoi minun itkeä rauhassa ja pikkuhiljaa siitä sitten tokenin. Kuinka voin ikinä kiittää kaikkia tämän lämpöä tuovan peiton tekemiseen osallistuneita? Ja heitä ajatuksesta, jotka eivät ehtineet enää mukaan? Kiitos teille, tämä merkitsee minulle todella paljon ja olen ihan sulaa vahaa. Sanoin Niinalle, että tämä olisi ihana ottaa sairaalaan mukaan, kun menen leikkaukseen, mutta en uskalla, koska joku voi tämän varastaa!

Peiton kokosi todella taitavasti Ressu ja hänen nuori serkkunsa Pinja :) Ja tässä pöllö-tilkkujen pistelijät: päällimmäisenä Niina Kröger
1. rivi vasemmalta alkaen Tarja Arminen, Mari Voutivuori, Irmeli Peltonen
2. rivi vasemmalta Outi Välimaa-Mustalahti,Virpi Rantakangas, Jaana Saukkonen
3. rivi vasemmalta Jaana Oxen, Jenni-Mari Kinnunen, Sari Nurminen
4. rivi vasemmalta Pirjo Kallioniemi, Virpi Leppinen, Minna Fyhr
5. rivi vasemmalta Marjo Leander, Ressu Pulla, Sari Salomaa

Muistan kuinka teimme Pikelle lohtupeittoa ja kuinka pistelijät halusivat yhdessä tuottaa hänelle jotain kaunista lohdutukseksi ja muistan kuinka itse halusin koota peiton samoin tein, jotta saamme postin Pikelle lähtemään mahdollisimman pian. Voin kuvitella miten tämänkin yhteistyön alkusysäys on tapahtunut ja miten "kutsuhuuto" netin kautta on lähtenyt kiertämään ja tiedän, että samoilla suurilla sydämillä on tämänkin peiton tilkut tehty. Kiitos teille.

Tässä vielä lähikuvia (klikkaa kuva suuremmaksi!), eiköhän kaikki pöllöt osu kuviin nähtäville:




Tottakai sitten esittelin Niinalle nukkekodin pieniä juttuja sekä Nallelan tarvikkeita, juteltiin pistoista, kankaista, tavaroiden järjestämisestä, kaappien tyhjennyksestä jne. Ja tietysti vähän herkuteltiinkin. Oli mukava päivä ja Niinan tyttökin viihtyi oikein hyvin kun oli uusia leluja, trampoliini ja pihalta sai syödä mustikoita :) Tulkaa toistekin! Ja jos joku muukin innostuu tulemaan kylään, niin tervetuloa, tykkäisin siitä - ja saa tulla ilman peittoakin :)

ps. Puheet miehen ja nuoremman tyttären vierailusta sukulaisen luona oli siis ihan keksitty juttu eli hämäystä vain... enhän minä tosiaankaan osannut epäillä yhtään mitään, tunnen nimittäin Niinan miehen veljenkin, joten ihan täydestä meni miehen vierailu veljensä luona :)


IN ENGLISH
I am out of words. Niina came by today and suddenly she took this out of her bag. I could not understand. Then I started crying. All this made for me. All these stitchers have been thinking of me and my misery. I feel so warm to think all this and I don´t know how thank them enough! But I say thank you, so much. My surgery is on the 21st of July. I said to Niina I can´t take this to hospital with me even though I would like to. I am afraid some one might steel this planket from me!

The stitchers are:
first on the top Niina Kröger
1. row from the left Tarja Arminen, Mari Voutivuori, Irmeli Peltonen
2. row from the left Outi Välimaa-Mustalahti, Virpi Rantakangas, Jaana Saukkonen
3. row from the left Jaana Oxen, Jenni-Mari Kinnunen, Sari Nurminen
4. row from the left Pirjo Kallioniemi, Virpi Leppinen, Minna Fyhr
5. row from the left Marjo Leander, Ressu Pulla, Sari Salomaa

21 comments:

  1. Mukava oli ilahduttaa sinua ja käydä kylässä. Neitikin protestoi vain sitä, että olisi halunnut olla kauemmin ;)
    Jaksamista kipujen kanssa ja onnea leikkaukseen!

    ReplyDelete
  2. Mukavaa että tykkäät peitosta. Laitan itse kuvien kera tänään vielä lisäinfoa omaan blogiini.

    Ja Mysteerinainen on Virpi R. :)

    Niin ja Pinja auttoi omalta osaltaan peiton tekemisessä. Hän nimittäin ompeli kaitaleet pöllöjen ympärille perjantaina, kun itse olin töissä.

    ReplyDelete
  3. Ressu, kyllähän minä tykkään ja paljon! On sinulla taitava nuori serkku, monessa asiassa osaava. Kiitos siis sinullekin Pinja! T: Kirsi

    ReplyDelete
  4. Kiva kuulla että peitto on mieleinen. Pöllöä oli kiva pistellä kun se oli tulossa mukavaa ihmistä piristämään. :) Halauksia ja voimia!

    ReplyDelete
  5. Ihana peitto! Ihanat ristipistoystävät! Sinusta todella välitetään.

    ReplyDelete
  6. Saara5.7.11

    Voi miten ihana peitto! Jos ei tuollainen mahtava yllätys lämmitä mieltä ja piristä koettelemusten keskellä, niin sitten ei kyllä mikään. :)
    Kyllä kelpaa tuon alla köllötellä!

    ReplyDelete
  7. Ei yhtään pöllömpi peitto. :D Ihanan erilaisia pöllöjä ovat pistelijät löytäneet.

    ReplyDelete
  8. olipas hieno peitto:)

    ReplyDelete
  9. Voi miten kauniisti kirjoitit! Ihan liikuttuneena luin. Meissä on voimaa ja ihanaa toisista välittämistä, ihana ristipistoporukka :)

    ReplyDelete
  10. Peitosta tuli UPEA!!! Jaksamista sulle Kirsi ja ollaan nyt pian yhteydessä sen syksyisen tiimoilta ;) Harmi, etten ehtinyt osallistumaan peiton tekemiseen, mutta hengessä mukana on oltu! <3

    ReplyDelete
  11. Oi miten hieno siitä tuli. Ei tosiaankaan pöllömpi :) Jaksamista!

    ReplyDelete
  12. Ihana tuli peitosta, kiva kun tykkäsit! Paranemista, toivottavasti pöllöt siinä auttaa!

    ReplyDelete
  13. Katohan, siitähän tuli oikein lohtuisan näköinen peitto :).
    Jaksamista, varmaan pian helpottaa!

    ReplyDelete
  14. Ei tosiaan pöllömpi :) Oli mukava olla vuorostaan ilahduttamassa - kiitos kauniista sanoista ja tsemppiä!!!

    ReplyDelete
  15. How wonderful and special!!!

    ReplyDelete
  16. Onpa kaunis peitto, varmasti täynnä lämpimiä ajatuksia!

    ReplyDelete
  17. Upea peitto ja niin kaunis ajatus!

    ReplyDelete
  18. olen jossakin nähnyt sellaisen kirjan kun oli minatuyyri ja nukkekotin tehty ristipistoilla juttuja. Mutta enpäs silloin ottanut sitä musitiin edes kirjan nimneä osaatko sanoa mistä sellaisen kirjan löytäisi.muistaaksenio kattelin kirjaa silloin hobboksissa ja sain pappipuikoilta tietoa että kyseleppäs asiaa sinulta.
    Laittaisitko tietoa mulle vaikka blogiini Http://maajuelo.vuodatus.net

    ReplyDelete
  19. kiitos kirsi. Tuo antamssi toinen kirja on juur se mitä olen hakenutkin. Täytyypä tässä jossakin välissä tilata se.
    KIITOS vielä kerran.

    ReplyDelete