Welcome to my blog Cross Stitch and Be Happy!

11/27/10

Joulukalenteripaketit saapuivat

Minnalta ja Marilta tuli joulukalenteripaketit samana päivänä. Voi että tätä aikuisen naisen hulvattomuutta - olen niin täpinöissäni kalentereistani! Joulun aika on todellakin parasta aikaa vuodesta. Juuri eilen illalla kun ajoin kaupungin halki, ihastelin lumista keskustaa, näyteikkunoita ja jouluvaloja. Mutta heti tuli haikeuskin mieleeni - tämä on muutaman viikon päästä ohi. Mutta sitäkin enemmän pitää sitten keskittyä aikaan tässä ja nyt! Tulkoon Joulu!

Tässä postilaatikot avattuina Marilta
ja Minnalta

Ja tässä kuvassa meidän joulutonttumme vahtii, että en avaa paketteja ennen aikojani! Käyn niitä kylläkin tiirailemassa vähän väliä ja huokailen onnellisena, mutta en koske!


Mari oli laittanut pakettiin mukaan myös ylimääräisen lahjan ja hän kirjoitti, että saan avata sen milloin tahdon.


Kaunko veikkaatte, että odotin paketin avaamista? No, luettuani, että saan avata milloin vain, aikaa meni about nanosekunnin verran ja paketti oli auki :) Huudahdin ihan ääneen, niin ihastuttavan mallin Mari oli minulle laittanut. Hän kirjoitti, että koska olen niin näppärä näissä (mailarteissa), hänen oli tämä minulle laitettava mukaan! Kiitos kiitos kiitos. Melkein kuolasin mallin päälle... Oli tosi kiva, kun annoit avata tämän milloin vain - eli heti - sillä nyt ehdin tehdä tämän meille jouluksi. Tästä tulee ihastuttava joulukoriste esim. ilmoitustaululle.


Minun Marille ja Minnalle lähettämäni joulukalenteripaketit näkyvät postauksessa 23.11.

3 comments:

  1. Tuollainen pakettikalenteri on varmasti kiva :)

    On se vaan jännää kuinka jossain malleissa ikäänkuin lukee näkymättömästi nimi päällä.
    Kirjekuori-mallissa pitäisi olla nimilappu
    "Kirsi"-niin Sinun tyylisen näköinen se mun mielestä on.
    Ihan niin kuin siinä sulta saamassani punaisella pisteltävässä
    Joululinnussa olis pitänyt lukea "Maija"-
    sain sen eilen valmiiksi ja viimeistelen varmaan
    huomenna.

    ReplyDelete
  2. Arvasin :). Oli niin kiva laittaa sulle toi ekstrapaketti, kun tiesin että avaat sen heti ja aiot ehtiä vielä pistelemäänkin sen. Se on oikeasti sellainen malli, että kun näin sen niin sen päällä tosiaan luki Kirsi :)
    Hauskaa huomista, hengessä mukana.

    ReplyDelete
  3. Oioi, onpas sinulla mukavannäköinen joulukuu tulossa :).

    ReplyDelete