Welcome to my blog Cross Stitch and Be Happy!

10/13/10

Ihka ensimmäinen ATC:ni - My very first ATC

Outin opastuksella tein ensimmäisen ATC-korttini. Näitä(kin) kun olisi niin kiva askarrella. Kortin nimi on "Aina vaan käsitöitä" ja vaikka en ompelutöitä niinkään tee, niin kuvat vain sattuivat löytymään hyvin ja siksi päädyin näihin kuviin. Käsitöillä tarkoitan kyllä kaikenlaista mitä käsilläni teen, ompelu, ristipistot, askartelu yms.

Koska Outi oli opastajani, hän sai kunnian olla ensimmäisen ATC-korttini omistaja. Minulla on pari Outin tekemää ATC-korttia, enkä voi parhaalla tahdollakaan omaani laittaa niiden rinnalle, mutta tämähän on vasta ensimmäiseni. Ehkäpä seuraavissa tapahtuu kehitystä :) Outin askartelublogissa näkyy muuten toinen upeista korteista, jonka häneltä sain.

Voitte arvata, että olin sen lakankin kanssa ihan ihmeissäni, että "tästäkö nyt vaan sitten sivelen näiden päälle tätä mössöä" :) :) Outi lähetti siis ohjeita ja niiden lisäksi aikamoisen läjän kuvia ym. materiaalia, joita näissä ATC-korteissa voi käyttää. Tähän korttiin, jonka halusin siis hänelle lähettää, en käyttänyt Outin omia juttuja vaan etsin kuvat lehdistä ja pitsit on omista varastoista. Pitsejähän minulta löytyy :) Ja nauhoja, nappeja, kangasta. Mutta kyllä huomaa, että nykyään kulkee silmät tosi avoinna ja bongailee kaikenlaista mitä ATC-korteissa voisi käyttää. Meillä ei varmaan tule enää roskia ollenkaan, kun kaikki päätyy mun työpöydälle...

Aluksi oli ihan älyttömän vaikeata keksiä aihe. Enkä siis keksinytkään. Aiheen keksin kun näin lehdessä jonkun noista kuvista. Niinköhän se sitten tapahtuu? Näkee jonkun kuvan tai jutun ja sitten alkaa siihen ympärille hahmottamaan kortin ilmettä? Ja käsittääkseni näistä on ATC-vaihtoja, joissa sitten aiheen on joku nimennyt etukäteen.

With the help of Outi, I managed to do this ATC-card. She is the lucky one (if it is luck to get this :) to get my first ATC. She makes so marvellous ATC-cards that I can´t even speake of my own in the same day, but now I must remember this is my very first ATC and surely the next ones will be better. It was fun crafting this.

3 comments:

  1. Good job Kirsi!! and what a fun thing to make and trade!!

    ReplyDelete
  2. Juu, ei, ei meinaan tule roskia enää! (Toisaalta siisteys on menneen talven lumia, sillä kaikkea tilpehööriä on kohtuullisen mahdoton luokitella somasti rasioihin...)
    ATC-haasteitahan on muuten kanssa Blogistaniassa pilvin pimein, eli aina ei tarvitse osallistua vaihtoon, voi tehdä myös haasteaiheesta ja käydä sitten postaamassa teoksensa sekä lisäämässä siitä kommentin haasteblogin kommenttiosioon.

    Sittenhän kaverit kyllä löytävät kortit varsin pian, ja käyvät ehdottelemassa vaihtoja, kun kortit ovat blogissa esillä! Sillä tavalla saa kanssa mukavasti uusia kavereita.

    ReplyDelete